maanantai 29. marraskuuta 2010

Birthday princess!!!!!

Helmi täytti tänään kokonaiset 1 vuotta! Helmi sai juhlan kunniaksi uudet valjaat, sydämen muotoisen ja pinkin värisen nimilaatan ja tietysti savustettuja possuherkkuja. Äiti oli jopa leiponut kermakakkua, josta päivänsankarikin sai osansa.

Synttärisankarin ruusuke


Sankari poseeraa

lauantai 27. marraskuuta 2010

Syksy tuli, syksy meni ja talvi pukkasi päälle!

Hertan ja Helmi syksy meni vauhdikkaasti. Hertta on jatkanut agilityn parissa kerran viikossa ja Helmi taasen tokoillut joka toinen viikko pentujen ja nuorten koirien tokoryhmässä.

Nyt kun lumi satoi maahan, Helmi on taantunut ihan pennuksi taas ja Hertallakin on nähtävissä jonkun sortin hepulin oireita aina ulkosalla. Hulda ja Martta olivat tänään koko päivän hoidossa ja meno oli sen mukaista.

Los Hupelos esittää:

Ympäri mennään ja yhteen tullaan


Operaatio "Ottakaa Helmi kiinni!


Hertan ja Helmin painihetki

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Vahinkoja...

Helmi on kehittänyt itselleen vähemmän mairittelevan tavan; Martta kun tulee kyläilemään - Helmi ottaa ja pissaa jossain vaiheessa juoksupöksyihinsä. Ei mitään merkitystä vaikka ulkona olisi juuri käyty. Martan kanssa ilmeisesti on vaan niin huippuhauskaa, että mitään ei voi pidätellä...!

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Helmin eka näyttely - ROP-pentu!

Helmi oli perjantai-illasta asti Malmilla, sillä tänään sunnuntaina oli tiedossa Helmin ihka eka näyttely, SKKY:n erikoisnäyttely Kaivopuistossa. Helmi meni Malmille hyvissä ajoin, sillä hän kävi turistina tutkailemassa näyttelyvilinää Mirjamin ja Linnea-neidin mukana Tervakosken KV:ssä.

Harjoittelu oli tehnyt tehtävänsä, sillä Helmiä ei ollut tuntea kun ennen kehää kuikuiltiin missä neiti on, niin epänormaalin rauhallisesti se odotteli kehän laidalla. Helmi käyttäytyi todella hienosti. Kehässä tosin hieman ihmetteli pöydällä kun tuomari tuli arvostelemaan. Helmin ilmeestä näki, että ajatteli että mitä ihmettä tuo tyyppi oikeen tekee. Pienestä "venkoilusta" huolimatta tuomari näki Helmissä ainesta ja Helmi olikin hienosti ROP-pentu! Näyttelyarvostelu on luettavissa Hertan ja Helmin sivuilta.





tiistai 24. elokuuta 2010

Juoksuja, juoksuja...

Hertta aloitti juoksunsa viikonloppuna ja mitä emo edellä, sitä pentu perässä. Eli Helmillä alkoi ekat juoksut ja onneksi Helmi on juoksupöksyjen suhteen yhtä mutkaton kun Herttakin. Ei venkuloi niitä laittessa ja antaa niiden olla jalassa, ei revi yhtään. Juoksut kun alkoivat, jäävät pakostakin ensimmäiset tokotreenit väliin. Pitää siis tyytyä kotiharjoitteluun.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Syksyn treeniryhmät varmistuneet

Haettiin Helmin kanssa KKK:n tokoryhmään ajatuksella ettei oppi ojaan kaada ja yllätyksekseni paikka irtosi! Helmi oli jo aiemmin päässyt pentutottis jatkokurssille, mutta se paikka luovutettiin toisille kun paikka vakiryhmästä varmistui. Ryhmä on pentujen ja nuorten koirien omistajille, mutta Helmi on selkeästi nuorin osallistujajoukossa. Toivottavasti pärjätään, ettei muut ole salaaharjoitelleita puoliammattilaisia tokoilijoita...

Hertta taasen jatkaa agilityssä Lägin B-valmennusryhmässä. Valmentaja vaihtuu tälle kaudelle, saamme jatkossa oppia Seppo Savikolta.

perjantai 13. elokuuta 2010

Kotitreeneihin uusi ulottuvuus

Kotitreeniä helpottamaan hankittiin sekä meille että Upinniemeen Saksasta agilitysetit, jotka sisältävät aidan, renkaan, pussin ja kepit. Jos tyytyy vain 10 keppiin ja muuntaa kahden kepin avulla renkaan kahdeksi aidaksi, saa rakennettua radan, jossa on kolme hyppyä, kepit, pussi ja myös aiemmin hankittu putki. Muovistahan nuo esteet on tehty, mutta ajavat asiansa ja ne on helppo siirtää ulkovarastosta omissa kuljetuspusseissaan taloyhtiön hiekkakentälle. Oma piha kun on hippasen pieni treenejä varten...


torstai 5. elokuuta 2010

Huh hellettä....!

Kesä oli helteinen ja sen vuoksi (?) on jäänyt blogikirjoittelutkin hieman vähemmälle. Loma meni koirien kanssa varjossa makoillessa ja kaikki hienot suunnitelmat mm. agilityn tehotreeneistä jäi toteuttamatta.

Helmi nautti olostaan tuulettimen äärellä.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Vaihteeksi agikentällä

Agilityn viikkotreenit on jäänyt viimeaikoina aikataulusyistä turhan monta kertaa Hertan kanssa väliin. Eilen käytiinkin sitten tekemässä pieni setti itsenäistä treeniä kentällä helteestä huolimatta. Hyvin on tatsi pysynyt, erityisesti treenattiin kontakteja ja edistymistä on havaittavissa ainakin omasta mielestä.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Neiti kesäheinä

Oltiin Malmilla taas kylvyssä Helmin kanssa ja saatiin juhannukseksi hieno neiti kesäheinä. Pienimuotoista ihmetystä herätti Helmin muodonmuutos vain kuukaudessa pentusesta pikkuneidiksi. Karva oli kasvanut kohisten ja Helmin elkeetkin on ajoittain jo aikuisempia – lue = järkikin pelaa päässä ajoittain. Nyt oli säkäkorkeus jo 37 cm eli emo on saavutettu! Hertta on todettu hyvän ja kompaktin kokoiseksi, kainaloon sopivaksi, joten ihan hyvä ettei pennusta kasva juurikaan isompaa.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Hertan rallytokoilut

Myös Hertalla koitti koulupäivät, sillä Hertta kävi toukokuun aikana rallytokon alkeiskurssin Masalassa. Jokaisella kerralla tehtiin hieman erilaista rataa ja samalla harjoiteltiin läpi kaikki alokasluokan liikkeet. Rallytoko oli enemmän meidän mieleen kun perinteinen toko, koska komentojen ja suullisten kehujen määrää ei ole millään tavoin rajoitettu eikä liikkeitäkään pitänyt ihan niin sentilleen tehdä kun normitokossa viilaillaan. Hertankin kiinnostus oli helpompi ylläpitää kun sai kehua mielin määrin. Olen printannut netistä alokasluokan kyltit ja tarkoitus on jatkaa liikkeiden hiomista kotioloissakin!

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Pentukoulusta päästötodistus

Helmin pentukoulu päättyi, kurssiin mahtui yhteensä 5 harjoituskertaa. Viimeisillä kerroilla otettiin jo vähän tokoalkeita; mm. sivulle tuloa, seuraamista ja luoksetuloa. Luoksetulo sujui uusissa maisemissa valtavan paljon paremmin kuin Malmilla, koska ei ollut niin paljon puudeleita sekoittamassa Helmin ajatuksia. Kaiken kaikkiaan Helmi sai kehuja kouluttajalta ja kohkaamisesta huolimatta kommentoi, että Helmi on aivan mainio tapaus. Ja tottahan se on!

maanantai 24. toukokuuta 2010

Hampulääkärissä

Helmi kävi hammaslääkärissä kun julmurikulmurit yläleuassa eivät ottaneet irrotakseen vaikka uudet ehommat tekivät jo kovasti tuloaan. Lääkäri totesi operaation jälkeen, etteivät ne omin voimin olisi millään irronneetkaan, sen verran kovasti oli kuulemma saanut vääntää niitä irti.

Mutta nyt Helmin helmiäishampaat ovat hienot ja hohtavat kuten kuvasta näkyy!

maanantai 17. toukokuuta 2010

Misseily-harjoituksia

Helmi kävi Malmilla kylvyssä ja Viivin pennuista ole kotosalla enää pikku Kitty. Kitty löysi hyvän paikan Tarun sylistä, sillä aikaa kun Helmi oli kaunistautumassa. Samalla reissulla Mirjam loihti Huldalle hienon kesälookin! Illan päätteeksi Mirjam harjoitteli Helmin kanssa kehässä juoksemista. Hetkittäin meno oli hienon näköistä mutta ei Helmi kyllä vielä ole hoksannut pointtia vaan aikamoista kenguruloikkaa se välillä oli!

Huldan uusi kesälook


Helmin seisotusharjoitus

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Pentukoulussa

Helmin koulutie ei suinkaan päättynyt kun Malmin pentutoko päättyi, vaan ohjelmassa oli perjantaina kaatosateesta huolimatta KKK:n järjestämän pentukurssin ensimmäinen tunti ja menossa oli mukana myös Hulda Tarun kanssa. Tällä kurssilla harjoitellaan perustottelevaisuuden lisäksi myös joitakin temppuja. Ensimmäisen kerran ohjelmassa oli mm. sivulle meno, pyörähdys, peruuttaminen ja istuminen.

Hertta taasen lähtee kokeilemaan ensi viikolla rallytokoa kun Masalassa järjestetään sen alkeiskurssi!

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Rakkibaarissa

Illan treenit pidettiin Lohjalla Rakkibaarissa, sillä Lägin omalla kentällä pyöri samanaikaisesti keppikoulutus. Oli Mian valmennuskerta ja illan ohjelmassa oli vauhdikkaat suorat. Vauhtia kun Hertasta ei tunnetusti puutu eikä sen edellä/rinnalla pysy ilman mahtavia sprintteritaitoja, kotiläksyksi tuli ennenkaikkea irtoaminen ja eteneminen itsenäisesti suoraa radan pätkää ilman että jokaisella esteellä pitää olla ohjaamassa. Saatiin myös vinkkejä miten lähdetään taklaamaan keinua.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Sijoittumisvaikeuksia

Tänään oli pitkästä aikaa vuorossa agilitytreenit ja ekat treenit ulkokentällä. Oltiin keskenään ilman kouluttajaa ja tehtiin Tuulalle edellisen viikonlopun kisoista tuttua radanpätkää, joka oli jäänyt hieman vaivaamaan. Hertta on taas oma itsensä eli vauhtia ja tekemisen meininkiä löytyy. Se taas tuo tullessaan sen ongelman, että oma liikkuminen ja varsinkin sijoittuminen nousee tärkeään asemaan. Sitä sitten pitikin hinkata oikein urakalla - en sitten millään meinannut ehtiä aina oikeaan paikkaan tai sitten ohjaus oli hippusen myöhässä. Koira siis kulkee, mutta nyt pitäisi saada ohjaaja samalle tasolle...

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hertalle kesälook

Tänään oli ohjelmassa Helmin pentutokoilun kolmas treenikerta ja samalla reissulla sovittiin, että Mirjam vetäisee Hertalle uuden, sporttisen kesälookin. Pesin ja föönasin Hertan edellisiltana ja aikataulusekoilujen vuoksi Hertta sai luopua karvoistaan ennen treenejä. Pennutuksen kuivattama ja hamppuinen turkki jäi trimmaushuoneen lattialle ja Hertta nuortui ihan silmissä! Nyt sitten kasvatellaan turkkia, jos sitä viimeistä cacibia lähdetäisiin vielä myöhemmin metsästämään.

Illan treenit meni aika hyvin, kerta kerralta sujuu paremmin. Helmin keksittymiskyky kehittyy koko ajan ja eiköhän siitäkin vielä tottelevainen typy saada ahkeralla harjoittelulla. Herttakin pääsi treeneihin mukaan Mirjamin kanssa ja alkuvenkoilun "missä Tiina, missä Tiina" jälkeen päässä napsahti toko-mode päälle ja harjoittelu alkoi sujumaan myös emolla.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Pentutokoilua

Helmi osallistui kasvateille järjestettyyn pentutokoon viime ja edellislauantaina. Ensimmäisellä kerralla homma meni hiukka plörinäksi, Helmi olisi vaan halunnut leikkiä ja riehua. Nakit ja lihapullatkaan eivät saaneet neitiä kontaktiin. Nyt toisella kertaa homma oli hieman paremmin hanskassa, tiedä sitten miten myöhäsemmällä alkuajalla oli vaikutusta. Eilen Helmi oli ehtinyt leikkiä koko päivän Martan kanssa ennen treenejä sillä aikaa kun Hertta ja Hulda olivat hulluttelemassa Hulluilla Päivillä. Luoksetulo vaatii vielä harkkaa, se on kaikkea muuta kuin vauhdikasta. Helmi ei oikein tajua miksi pitäisi tulla kun muiden luona on paljon hauskempaa... Nyt kun taloyhtiön pieni tokokenttä (lue hiekkapohjainen koris/sulkapallokenttä) on sulanut, pitänee ottaa viikolla kertausharjoituksia. Treenien jälkeen Miisu pesi neidin ja trimmauksen jälkeen mitattiin tämän hetkinen säkäkorkeus, joka oli 35 cm. Enää 2 cm niin emo on saavutettu.

Hertta ja Hulda tosiaan olivat tutustumassa lauantaivilinään Tapiolassa. Ihan sen vuoksi että Hulda ei Upinniemessä kovinkaan vauhdikasta menoa nää ja ettei siitä tule ihan ujopiimä, lähdin koirien kanssa mukaan kun Taru teki ostoksia. Herttaa ja Huldaa ihaili moni, jopa Hullujen Päivien haamumaskotti. Haamu uskaltautui jopa silittämään molempia, mutta Hertta ei oikein digannut vaan haamun kääntyessä olisi mielellään upottanut hampaansa sen takalistoon. Oli meinaan vähän epäilyttävän näköinen pörröinen keltainen möhkylä Hertan mielestä.

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Pakollinen treenitauko

Hertan kanssa tuli kuvioihin pakollinen treenitauko, sillä juoksu pukkasi päälle. Hieman aikaisemmin Huldalle tuli ihka ekat juoksut, suuri 1 vuotissynttäreiden korvilla. Lieko Huldan juoksuilla osansa siihen että ne nyt alkoivat Hertallakin.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Kuusi kiloa pentuiloa

Helmi kävi tänään tehosterokotuksessa ja samalla tsekattiin paljonko oli tullut taas syötyä. Ja hyvinhän se ruoka oli maistunut; kokonaista kuusi kiloa pentuiloa! Pikkuneiti ei olekaan enää ihan pikkuinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Huldasta on menty ohi aikapäiviä sitten ja emoakin saavutetaan vauhdilla. Ja emostakin mennään vielä ohi, saa nähdä kuinka paljon...

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Takaakiertoja ja valsseja

Illan treeneissä oli ohjelmassa Elina Jänesniemen rataharjoitus Satun opastuksessa. Tällä kertaa tehtiin mekin Hertan kanssa ihan samat kuviot kun muutkin ja onnistumiset jatkuivat! Pätkissä rataa toki suoritettiin, mutta illan päätteeksi se oli suoritettu ihan kunnialla läpi! Kepeillä huomasi, että vähänkin jos yritän irrota ennen loppua, Hertta oikaisee vikasta välistä. Eli loppuun asti on jatkossa muistettava kepit viedä.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Kauneudenhoitoa

Huis vaan menee aika koirien kanssa puljatessa! Oli taas aika Helmin kylpyreissulle. Vahingosta viisastuneena neiti sai hotkaista ennen matkaa puolikkaan matkapahoinvointipillerin. Se tepsi hyvin ja perillä olikin hauskaa heti aloittaa telmintä Aku-veikan kanssa, joka oli myös tullut Malmille kylpyyn. Molemmat myös mitattiin ja Helmin säkäkorkeudeksi saatiin 32 cm. Enää 5 cm niin emo on saavutettu!

Aku ja Helmi häröilee




Helmi trimmin jälkeen



keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Onnistumisen tunteita

Illan ohjelmassa oli taas Mian valmennuskerta ja tehtiin rataharjoitusta. Hertta vähän eri kuvioita kuin muut ja pätkissä, mutta yhtäkaikki rataa. Ja hyvin meni! Aloitettiin vauhdikkailla pätkillä, mutta treenien loppupuolella voitiin pätkien päätteeksi ottaa vähän mutkikkaampiakin kuvioita. Olo oli treenien jälkeen väsynyt mutta onnellinen, Hertassa oli jo nähtävissä "vanhaa" kunnon vauhtimimmiä!

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Vauhtia sen olla pitää!

Tehtiin taas agilitytreeneissä rataa. Tai siis oltaisiin tehty, jos se Hertalle olisi sopinut. Keskittyminen oli taas niin ja näin, joten tehtiinkin sitten aina muiden suoritusten välissä jotain lyhyttä ja vauhdikasta pätkää. Tämä tuntui toimivan ja aina kun näytti siltä, että Hertan ote alkaa herpaantua, poistuttiin takavasemmalle suosiolla.

perjantai 26. helmikuuta 2010

Helmin eka rokotus

Helmi kävi eilen ensimmäisessä rokotuksessa. Lääkärin vastaanotolla oli kovin hauskaa, varsinkin odotustilan puolella, jossa oli muutamia uusia koiratuttavuuksia joiden kanssa olisi ollut hurjan hauskaa temmeltää! Ei siellä tutkimushuoneessakaan tullut suru puseroon, sillä kiltti eläinlääkäri syötti Helmille paljon raksuja. Ja Helmihän söi eikä edes huomannut itse rokotusta.

Automatkat lääkäriin ja takaisin eivät sitten menneetkään niin putkeen, sillä Helmi on tullut emoonsa ja kärsii pentuajan matkapahoinvoinnista. Oksuja sai korjailla autosta peräti neljät...

Heti rokotuksen jälkeen Helmi päätti ruveta aikuiseksi ja hylkäsi pentuajan pedin. Vastedes iso neiti nukkuu sohvalla...

perjantai 19. helmikuuta 2010

Pentutapaaminen

Helmi pääsi perjantain kunniaksi Malmille kylpyyn ja samalla pääsi tapaamaan monta veikkaa! Paikalla oli Hipsu, Dali ja Aku ja pienen alku-ujostelun jälkeen kaikki leikkivät reippaasti keskenään. Herttakin oli menossa mukana ja kuritti aina välillä poikia. Helmiä Hertta piti taas pikku prinsessanaan eikä korottanut Helmille ääntään kertaakaan vaikka aihetta kyllä olisi ollut...

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Vire laskee

Enpä olisi uskonut että Hertan kanssa joutuisi agikentällä virettä nostattamaan. Vaan niin siinä tänään(kin) kävi. Edelliset treenit kun menivät jo aika hyvin... Aivan kesken rataharjoitusta saattaa käydä niin, että puudeli tekee stopin ja jää haistelemaan jotain mielenkiintoista radan varrelta. Tänään tuli Mialta vinkkejä viretason nostattamiseen leikkimällä. Nähtiinpä sekin, että sai ihan tosissaan heilutella palloa neidin nenän edessä ennenkuin neiti viitsii korvaansakaan lotkauttaa. Kummallista ja osin turhauttavaakin... Silloin kun on tekemisen meininki, sujuu mukavasti mutta miten saisi pois nämä kesken rataa haahuilut...?

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Pimeät kulmat

Illan agilitytreenien aiheena oli pimeät putkikulmat ja ennakko-odotuksista huolimatta ne menivät yllättävän hyvin. Hertan kanssa en aiemmin ollut tehnyt vastaavia harjoituksia, joten siihen nähden olin tyytyväinen. Vauhtia alkoi mysö löytymään rataosuuksilla, tosin huomattiin että jos liian pitkää pätkää vetää kerralla, Hertan keskittyminen edelleen herpaantuu. Eli jatkossa on paloiteltava harjoiteltava asia pienempiin osiin kunnes keskittyminen palaa taas normaalille tasolle. Olisikohan ne hormonit vielä valloillaan päätä sekoittamassa...

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Helmi tuli taloon!

Käytiin perjantaina hakemassa koko porukalla Helmi kotiin! Dali oli kotiutunut jo edellisenä päivänä ja Hipsu lähti samoihin aikoihin kun minä Malmille ilmestyin. Hertta tuli tervehtimään jäljelle jääneitä pentusia muun poppoon mukana ja paluu sujui emolta ilman draamaa. Helmi lähti reippain mielin mukaan mutta ensimmäinen yö meni aika lyhyin unijaksoin. Hertta kun ei viitsinyt pennun kanssa nukkua lattiatasossa vaan kölli sängyssä. Ikävähän pennulla tuli seuraa...

Ensimmäinen viikko on sujunut vauhdikkaasti; Helmi ehti kahdesti karata avoimeen portaikkoon pentuportin läpi. Nyt se on tilkitty ja helmivarma. Neiti on hienosti oppinut portaiden nousun Mirjamin opissa, viipeltää portaat ylös lähes yhtä vauhdilla kuin Hertta ja Hulda. Ei jää maisemia ihailemaan tai korkeutta kauhistelemaan vaan suoraan ylös vaan! Pepun takana nousua turvaava ihminen saa ihan tosissaan kavuta reippaasti, jos meinaa Helmin perässä pysyä!

Hulda on käydessään pistänyt vipinää pentuun, se kun ilmeisesti yrittää varmistaa paikkaansa laumassa. Hulda ei ole agressiivinen, mutta jatkuvasti pennun kimpussa ja ahdistelemassa sitä. Vaikka Hulda on yleensä aloitteentekijä, ei Helmi jää pahasti kakkoseksi vaan kiusaa Huldaa sen kun kerkeää. Vähän turhan vauhdikkaaksi meno yltyy kun pennun "höykytykseen" liittyy emokin ja silloin on välillä puhallettava peli poikki. Kaksi isompaa vastaan pentu kun näyttää niiiiin epäreilulta!

Mutta leikki maistuu, sekä sisällä että ulkonakin (silloin kuin on ollut vähän lauhempaa)! Olen lapioinut pihalle radan (isohko kahdeksikko), jossa hupelot voivat juosta ja loikkia ympyrää ja siksakkia niin paljon kun sielu sietää.

Pikku siili


Emo näyttää mallia miten riehutaan!


Leikitäänkö?


Hepuli iski!


Vetoleikkejä

keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Tokat treenit tauon jälkeen

Illan treenien aiheena oli välistä vedot ja ohjaaminen selkä menosuuntaan. Ei sitten mennyt ihan niinkuin piti, täytyy alkaa treenaamaan itse takaperin juoksua... Harkattiin itsenäisesti toisella puolen hallia putkea ja erilaisia ohjauskuvioita minien matalimmilla esteillä. Treenien loppuakohden Hertan keskittyminen herpaantui ja viimeistään se joutui hakoteille Hertan löydettyä nakinpalan kesken radan suorituksen. Emolla kun on edelleen aika pohjaton ruokahalu imetyksen jälkeen...

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Emon kotiinpaluu

Hertta palasi kotiin keskiviikkona, mutta Malmilta mentiinkin ensin käymään agilitytreeneissä. Joulutauon jälkeen oli heti Mian valmennuskerta ja mentiinkin treeneihin nimenomaan hakemaan vinkkejä mitä juuri pennuista vieroitetun typyn kanssa uskaltaa ja voi tehdä ja millä aikataululla. Tehtiin oikein kevyet treenit, ylipäänsä haettiin Hertan kanssa kontaktia ja yhteistyötä leikin varjolla, sen verran pitkään oltiin erossa. Pari pientä pätkää tehtiin ohjausharjoituksia myös radalla mm. putkea mutta aidoistakin otettiin rimat pois.

Kun kotiin päästiin, ensimmäinen suunta oli ruokakupille. Syötyään Hertan piti katsastaa asunto. Ehkä pentujaan etsi, sillä yläkerran kiertämisen jälkeen pääsi uikutus. Ensimmäiset päivät Hertta oli melko vaisu, tiedä sitten johtuiko väsymyksestä vai ikävöikö pentujaan. Perjantai-illasta alkaen vanha Hertta alkoi tulla ensiin ja nyt sunnuntaina mimmi on jo oma iloinen itsensä!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Agilityainesta!

Pennut olivat harjoitelleet agilityn alkeita Mirjamin kanssa pienen puomin avulla. Pojat olivat enemmänkin keskittyneet yleiseen häröilyyn ja puomin jyrsintään, mutta Helmi oli ensimmäisenä rohkaistunut puomilla taiteilemaan. Loppiaisena mentiin koko poppoo Hulda mukaan lukien kyläilemään ja pennut näyttivät oppimiaan taitoja innolla!