lauantai 30. huhtikuuta 2011

Mokoma makkaramaakari...

Hertta päätti sitten järjestää eilen alkavan viikonlopun kunniaksi ylimääräisen jännitysnäytelmän hotkaisemalla suuhunsa tien vierustalta bongaamansa lenkkimakkarapötkön. Hertta ei koskaan ole mitään pöheiköistä syönyt, mutta koska Helmi bongasi sen ensin ja ehdin Helmiä estää sitä ottamasta, Hertta näki tilaisuutensa tulleen. Ja vaikka pala oli valtava, ehkä 2/3 lenkin puolikkaasta, sain siitä vain päästä otteen ja loput Hertta nielemällä nieli kielloista huolimatta. Hertan mielestä tärkeintä tässä ehkä oli, että hän ehti apajalle ennen Helmiä ja Helmi jäi kokonaan ilman...

No, koska kyseessä oli niinkin iso pala, mielikuvat makkaraan piilotetuista partateristä ja vähintäänkin rotanmyrkystä alkoi vilistä ajatuksissa. Taru soitti pikaisesti Espoon eläinsairaalaan, josta sai vinkin suolapallon pakkosyötöstä. Minä tein matkaa kotiin pikkupaniikissa. Kotona Hertta kylppäriin ja suolat kiduksiin ja odottelemaan oksennusrefleksiä. Alkuun ei näyttänyt mitään tapahtuvan, mutta onneksi se kuitenkin tepsi! Kolme kertaa Hertta tyhjensi mahaansa ja makkara tuli kokonaisuudessaan ulos, kuoret tosin oli vastahapot jo ehtineet poltella siitä pois. Suolatemppua sai kokeilla vain kerran ja jos ei olisi tepsinyt, olisi pitänyt kurvata lääkäriin oksennuttamaan.

Tutkin makkaran sisällön kokonaan, mutta näytti olevan ihan käsittelemätön eli säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Mutta kovasti edelleen pohdituttaa miksi ihmeessä joku heittelee kadun varteen puolikkaita lenkkimakkaroita...?

Nyt lähdetään Upinniemeen vapun viettoon ja siellä makkaramaakarit saavat maistella vähän nakkeja ihan luvan kanssa!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kevät ja kukkaset

Kukat ovat nousseet pihamaasta täyteen loistoonsa, kun lumiröykkiöt viimein sulivat. Viimeiset pihan jäiset nokareet joutuivat antautumaan pääsiäisen lämpöaallolle.








Kukkien kupeesta löytyi myös Hertta-Daalia...

...ja koska Helmi-Lilja ei ole yhtä kuvauksellinen kuin emonsa, tämä piti lavastaa ja eihän siitä yhtään niin hyvä tullut.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Extreme makeover (poodle edition)

Mirjam kävi tekemässä toivotun muodonmuutoksen Martalle ja samaan syssyyn kaunisti myös Helmin. Kaverukset pääsivät käsittelyyn vuorollaan ja Martasta kuoriutui oikein simpsakka pikkupuudeli kaiken sen villan alta!

Kutistunut Helmi

Reggae-Martta

Kuohkea etutukka

Helmi edes yrittää poseerata...

...Martta ei malta


Hulda täytti 16.4. 2 vuotta ja sen kunniaksi Taru oli ostanut ihka oikean lemmikkikakun. Tämä tosin oli kissankakku kun kaikki koirankakut oli jo ostettu...

Mutta maistui se kalakakkukin niin päivänsankarille kuin koiravieraillekin! Me ihmiset saimme mansikoita ja suklaakakkua.





lauantai 9. huhtikuuta 2011

Puuhun kiipeilyä ja karkailuja

Kuluneen talven tempauksista parhaan palkinnon vie ehdottomasti Martta. Pikkupuudeli sai pakkomielteen Tarun puun oksille ripustamista talipalloista. Hyppi Tarun vieressä aikansa, turhautui ja päätti sitten kiivetä puuhun. Hyppy ja kauhea into = Martta räpisteli runkoa pitkin puun oksalle ja talipalloja tavoittelemaan. Sieltä sitten tietysti piha-aidan väärälle puolelle ja Taru sai rämpiä hakemaan puudelin kinosten keskeltä... Arveltiin, että nyt keksi näppärän keinon livistää pihamaalta, mutta ei onneksi ole sittemmin alkanut puukiipeilyä harrastamaan. :o)

Karkailuja on harrastettu Upinniemen lisäksi myös täällä meillä, ideoiden alkuunpanijana yllätys yllätys - Martta. Aidat olivat peittyneet aikaa sitten jo kinoksiin, mutta "henkinen raja-aita" toimi hyvin siihen päivään asti, kunnes Martta päätti että naapurien pihalla on mukavampaa. Ja Helmi tietysti perässä. Ja sen jälkeen Helmi ehti tehdä muutaman turhan vauhdikkaan stuntin naapurustossa, kunnes vietin rankan parituntisen kaivamalla aitaa ja pensaita lumen alta esiin. Nyt kevätaurinko onneksi auttaa päivä päivältä enemmän ja toivon, että karkailuideat on tältä osin nyt unohdettu...


Teetin itselleni uuden sirullisen pankkikortin ja mikäpä muukaan aihe siihen valikoituikaan kun omat, rakkaat hupsut. Hämmentävän seesteinen kuva noista hupakoista. Mutta aina tulee kassalla hyvälle tuulelle kuin kortin kaivaa esille, ihan sama mitä ja kuinka kallista tuleekaan ostettua!

Treenikuvioita

Hertta siirtyi treenaamaan agilitya ihan kotikulmille, harjoitellaan nykyisin KKK:n riveissä ja takana on muutamia tosi onnistuneita treenejä. Pitkään vaivannut keppiongelmakin näyttäisi olevan toistaiseksi poissa ja viime keskiviikon treeneissä tehtiin pitkä pätkä hyvinkin sujuvaa rataa! Edistystä on vihdoinkin näköpiirissä!

Helmi jatkaa tokoilua säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ihan muutaman kuukauden aikana on ollut havaittavissa jonkun asteen aikuistumista meidän villikossa. Pikku sinko ei sinkoile enää yhtä paljon kuin ennen, joten nyt tiukkaa kärsivällisyyden kasvattamistreeniä lisää, niin jokohan kaikenmaailman kohkaaminen saataisi vähemmälle...? Aika näyttää.

Helmin ajoittain ylitsepursuavaa energiaa on saatu suunnattua hieman järkevämpään suuntaan Miisun ja Hannan villisagilityssä kevään aikana, juoksut nyt vähän kuitenkin sotkivat agilitykuvioita. Tänään on kurssin viimeinen kerta, mutta jahka lumet KKK:n kentältä sulavat, siirrymme sinne vahvistamaan kurssilla opittua itsenäisten treenien merkeissä.

HeJW-10!

Helmi teki debyyttinsä pentunäyttelyistä aikuisten näyttelyareenoille joulukuussa messarin kaksipäiväisissä Helsinki Winner 2010 ja Voittaja 2010 näyttelyissä. Ja niinkuin arvelinkin, kun itse ei pääse katsomaan, menestystä tulee. :o)

Helmi oli lauantaina hienosti paras juniorinarttu ja sai tittelikseen Helsinki Junior Winner 2010! Sunnuntainakin neiti jaksoi käyttäytyä ihan mallikkaasti, mutta muutama junioritypy miellytti tuomaria enemmän, joten tuloksena oli JUK3. Arvostelut oli molempina päivinä hyvät ja niihin voi tutustua tarkemmin kotisivujen kautta.



Kuva on malmilaisten kuva-albumista lainattu, toivottavasti ette pahastu!