maanantai 30. toukokuuta 2011

Hiusmuotoilija Martta

Martan suurinta hupia on Helmin etutukan uudelleen muotoilu – aina kun kaverukset pääsevät samaan tilaan keskenään. Tässä kesän uutta etutukkamuotia -styling by Martta

Muotoilija Martta

Hiusmalli Helmi

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ensimmäiset agilitykisat

Huhtikuussa, pitkällisen eipäs-juupas sisäisen monologin käytyäni, päädyin ilmoittamaan meidät Hertan kanssa virallisiin agilitykisoihin. Toukokuussa se kisaviikonloppu sitten oli edessä… KKK:n järjestämät kaksipäiväiset kisat Masalan hiekkakentällä. Molempina päivinä olin ilmoittanut meidät kahteen starttiin; yhdelle agility- ja yhdelle hyppyradalle. Ihan ensi alkuun meillä oli kisapaikalla edessä Hertan mittauttaminen. Vaikka ensimmäisellä mittauksella Hertta oli mystisesti kutistunut minikoiraksi, uusintamittauksella tulokseksi tuli selkeä medikoira – säkä 37 cm.


Lauantain agilityrataa oli tuomaroimassa Anne Savioja ja vaikka tunnistin siitä jo rataantutustuessa selkeän ”varo jäämästä jälkeen”-paikan, yhtä sähellystähän se kohta meillä oli – jäin jälkeen ja pahasti. Ja kieltämättä sählinkiä oli vähän muuallakin… Ihmeen kautta virheitä tuli vain 5, mutta yliaikaa liki 10 sekuntia. Oletin itse, että radasta olisi tullut hylly, niin monta sähläyspaikkaa radalla oli. Sijoitus neljäs.


Lauantain hyppyrataa tuomaroi Heidi Viitaniemi ja se menikin sitten jo paljon mallikkaammin. Ekan radan megasähläys lienee siis mennyt ekan kisan piikkiin. Hyppyradalta myös saldona 5 virhepistettä ja se tuli helposta paikasta hyppyesteen ohituksesta. Sijoituksena kolmas sija.


Sunnuntaina agilityrataa tuomaroi taasen Heidi Viitaniemi ja saldona se sama vitonen, tässäkin se tuli hypyn ohituksesta heti radan alussa, kolmannelta esteeltä. Saldo sama myös Risto Ojanperän tuomaroimalta hyppyradalta, sillä kertaa radan vihoviimeisen hypyn ohitus ja vitonen. Sunnuntain sijoitukset agiradan ykkönen ja hyppyradan toinen.


Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis ekoista kisoista, vaikka se eka nolla jäikin odottamaan aikoja parempia! Tosi harmittavia hypyn ohituksia, ainoastaan eka rata oli ala-arvoista säätöä, muilla radoilla oli ihan tekemisen meininki! :oD


Kotiläksyksi ehdottomasti ohjaajan ohjaustaitojen parantaminen, siitähän se viikonloppuna jäi kiinni. Se ei tule minään yllätyksenä tosin. Hertta osaa kaikki esteet ja tekee tasan sen, mihin minä sen ohjaan.