Synttärisankari!

Helmi juhlistaa tänään 2-vuotis syntymäpäiväänsä! Helmi piti äidin luona pienet kekkerit, johon oli emon lisäksi kutsuttu myös Taru ja kääpiöt sekä naapurin Emmi.

Syntymäpäiväsankari

Sankari ja ylpeä emo

Koirakerhon kokoontuminen

Tänään oli ohjelmassa Los Hupelos kerhon tapaaminen. Tapaamiseen osallistui

Pallisti Hertta

Prinsessa Hulda

Rapatessa roiskuu Helmi

ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisempänä - Jyrsijä Marsu alias Martta

Tapaaminen sujui perinteisen kaavojen mukaan pääasiassa kisailujen merkeissä. Pikkulikat harjoittelivat etenkin taistelulajeja.

Kun meno yltyi turhan vauhdikkaaksi sekä Hertta että Hulda jättäytyivät leikistä pois. Ettei vaan kävisi vahinkoja, Hulda tuumaa.

Ja menon tyssätessä Helmiä alkoi kovasti haukututtaa

Mutta kaiken kaikkiaan koko poppoolle jäi päivästä hyvä mieli!

Martan mielestä päivä oli huisin hauska!

Puudelit kesälaitumella

Puudelit pääsivät kesäparatiisiin, kun päätettiin loppukeväästä vuokrata kesäksi Virroilta mökki yhdeksi viikoksi. Nyt ollaan oltu täällä kuudetta päivää eivätkä koirat vieläkään ole saaneet tarpeekseen tästä ihanasta pihasta! Mökin nettikuvauksessa oli mainittu, että lähin naapuri 150 metrin päässä, mutta että ollaan vähintään puolen kilometrin päässä lähimmältä asvaltoidulta tieltä, päättyvän tien päässä, kaurapeltojen ympäröimänä ja mökin ympärillä laaja nurmikenttä! Suorastaan puudelitaivas!

Sitten kun tähän lisätään vielä omistajan näkökulma ja faktat, että tässä on noin 20 km:n sisällä sekä Ähtärin Findogsin (käyty jo kahdesti) että VipStoren myymälä (käymättä, mutta ehkä huomenna?), ei voi valittaa omistajakaan. Tai ehkä omistajan lomapakko valittaa, mutta sitä ei kuunnella.

Koirat ovat vetäneet rallia tässä jo liki viikon ja ruokaa uppoaa masuihin sellaista tahtia, että Hertan dieettinappuloiden riittävyyttä ehdittiin jo epäillä. Kotona omalla pihalla on toki ollut kiva kirmailla sielläkin, mutta käytännössähän se on ollut siellä kiihdytystä – jarrutusta – kääntymistä ja kaikki taas uudestaan. Täällä on ollut lääniä posottaa niin kovaa kun kintuista pääsee! Ja kyllähän sitä vauhtia on riittänyt! Vammoilta on tähän mennessä säästytty, eilen tosin joku posautti grillikatosta päin niin että kolahti. Epäilen, että Helmi, sillä raukka joutuu useimmiten painella rallia sokkona kun Martta on päättänyt että kesän look on ”tukka silmillä”-style. Siinä ei Tiinan laittamat ponkut tai pinnit paljoa hyödytä, kun Martta välittömästi laittaa kampauksen uuteen uskoon…

Helmi poikkeaa laumasta siinä, että sillä on suuri tarve haahuilla takapihan marjapensaiden väleissä, ilmeisesti jonkun jyrsijän reittejä haistellen. Takapihalla on liki viitisenkymmentä marjapensasta, joten yhden keskikokoisen villakoiran paikallistaminen siitä labyrintistä on melko haastavaa. Kun nenä vie typyä, se ei silloin näe eikä kuule mitään. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei Helmi kotona ole ollut yhtään hajujen perään. Olisiko niin, että kun ei ole visuaalisia ärsykkeitä (autot, ihmiset yms), hajut vievät mennessään…? Ei ole tyttö tullut emoonsa ei. Hertta kun ei omille tielleen lähde ikinä ja tulee aina kun kutsutaan.

(Tämä muuten oli sadas blogitekstini. Vaikka aktiivisuus ajoittain hakusessa, on sitä näköjään aika monesti tullut kirjoiteltua!)

Allergeenin metsästystä

Hertalla alkoi kevään mittaan oireilla tassun pohjat ja takapuoli punoittaa. Saatiin erinäisiä voiteita ja desinfiointishampoita eläinlääkäriltä, mutta ne eivät tuoneet oireisiin kuin hetkellistä helpotusta. Kesäkuun puolivälissä kävimme Espoon Eläinsairaalassa Maija Räihän pakeilla ja epäilys nyt on, että oireet aiheutuvat jostakin ruoka-aineesta. Jotta kyseinen ruoka-aine saadaan selville, Hertta on seuraavat pari kuukautta tiukalla eliminaatiodieetilla. Ruokavalio koostuu Virbacin nappulasta, joka on tähän dieettiin tarkoitettu sekä yhdestä proteiini- ja yhdestä hiilihydraattilähteestä. Näiden pitää olla jotain sellaista, mitä Hertta ei ole aiemmin syönyt. Päädyin syöttämään Hertalle seuraavat pari kuukautta hirveä ja perunaa. Kaikeksi onneksi Hertta on ottanut hirven syönnin ilolla vastaan, toivottavasti kyllästyminen ei tule liian nopeasti vastaan. Helmi saa jatkaa normiruokavaliollaan, täytyy vain vahtia kaikki ruoka-ajat, ettei Hertta pääse viimeistelemään Helmin ruokakuppia. Parin kuukauden päästä voidaan sitten lisätä vähitellen vanhoja ruoka-aineita yksi kerrallaan takaisin Hertan ruokavalioon ja tarkkailla, mistä oireet taas palautuvat.

Hiusmuotoilija Martta

Martan suurinta hupia on Helmin etutukan uudelleen muotoilu – aina kun kaverukset pääsevät samaan tilaan keskenään. Tässä kesän uutta etutukkamuotia -styling by Martta

Muotoilija Martta

Hiusmalli Helmi

Ensimmäiset agilitykisat

Huhtikuussa, pitkällisen eipäs-juupas sisäisen monologin käytyäni, päädyin ilmoittamaan meidät Hertan kanssa virallisiin agilitykisoihin. Toukokuussa se kisaviikonloppu sitten oli edessä… KKK:n järjestämät kaksipäiväiset kisat Masalan hiekkakentällä. Molempina päivinä olin ilmoittanut meidät kahteen starttiin; yhdelle agility- ja yhdelle hyppyradalle. Ihan ensi alkuun meillä oli kisapaikalla edessä Hertan mittauttaminen. Vaikka ensimmäisellä mittauksella Hertta oli mystisesti kutistunut minikoiraksi, uusintamittauksella tulokseksi tuli selkeä medikoira – säkä 37 cm.

Lauantain agilityrataa oli tuomaroimassa Anne Savioja ja vaikka tunnistin siitä jo rataantutustuessa selkeän ”varo jäämästä jälkeen”-paikan, yhtä sähellystähän se kohta meillä oli – jäin jälkeen ja pahasti. Ja kieltämättä sählinkiä oli vähän muuallakin… Ihmeen kautta virheitä tuli vain 5, mutta yliaikaa liki 10 sekuntia. Oletin itse, että radasta olisi tullut hylly, niin monta sähläyspaikkaa radalla oli. Sijoitus neljäs.

Lauantain hyppyrataa tuomaroi Heidi Viitaniemi ja se menikin sitten jo paljon mallikkaammin. Ekan radan megasähläys lienee siis mennyt ekan kisan piikkiin. Hyppyradalta myös saldona 5 virhepistettä ja se tuli helposta paikasta hyppyesteen ohituksesta. Sijoituksena kolmas sija.

Sunnuntaina agilityrataa tuomaroi taasen Heidi Viitaniemi ja saldona se sama vitonen, tässäkin se tuli hypyn ohituksesta heti radan alussa, kolmannelta esteeltä. Saldo sama myös Risto Ojanperän tuomaroimalta hyppyradalta, sillä kertaa radan vihoviimeisen hypyn ohitus ja vitonen. Sunnuntain sijoitukset agiradan ykkönen ja hyppyradan toinen.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis ekoista kisoista, vaikka se eka nolla jäikin odottamaan aikoja parempia! Tosi harmittavia hypyn ohituksia, ainoastaan eka rata oli ala-arvoista säätöä, muilla radoilla oli ihan tekemisen meininki! :oD

Kotiläksyksi ehdottomasti ohjaajan ohjaustaitojen parantaminen, siitähän se viikonloppuna jäi kiinni. Se ei tule minään yllätyksenä tosin. Hertta osaa kaikki esteet ja tekee tasan sen, mihin minä sen ohjaan.

Mokoma makkaramaakari...

Hertta päätti sitten järjestää eilen alkavan viikonlopun kunniaksi ylimääräisen jännitysnäytelmän hotkaisemalla suuhunsa tien vierustalta bongaamansa lenkkimakkarapötkön. Hertta ei koskaan ole mitään pöheiköistä syönyt, mutta koska Helmi bongasi sen ensin ja ehdin Helmiä estää sitä ottamasta, Hertta näki tilaisuutensa tulleen. Ja vaikka pala oli valtava, ehkä 2/3 lenkin puolikkaasta, sain siitä vain päästä otteen ja loput Hertta nielemällä nieli kielloista huolimatta. Hertan mielestä tärkeintä tässä ehkä oli, että hän ehti apajalle ennen Helmiä ja Helmi jäi kokonaan ilman...

No, koska kyseessä oli niinkin iso pala, mielikuvat makkaraan piilotetuista partateristä ja vähintäänkin rotanmyrkystä alkoi vilistä ajatuksissa. Taru soitti pikaisesti Espoon eläinsairaalaan, josta sai vinkin suolapallon pakkosyötöstä. Minä tein matkaa kotiin pikkupaniikissa. Kotona Hertta kylppäriin ja suolat kiduksiin ja odottelemaan oksennusrefleksiä. Alkuun ei näyttänyt mitään tapahtuvan, mutta onneksi se kuitenkin tepsi! Kolme kertaa Hertta tyhjensi mahaansa ja makkara tuli kokonaisuudessaan ulos, kuoret tosin oli vastahapot jo ehtineet poltella siitä pois. Suolatemppua sai kokeilla vain kerran ja jos ei olisi tepsinyt, olisi pitänyt kurvata lääkäriin oksennuttamaan.

Tutkin makkaran sisällön kokonaan, mutta näytti olevan ihan käsittelemätön eli säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Mutta kovasti edelleen pohdituttaa miksi ihmeessä joku heittelee kadun varteen puolikkaita lenkkimakkaroita...?

Nyt lähdetään Upinniemeen vapun viettoon ja siellä makkaramaakarit saavat maistella vähän nakkeja ihan luvan kanssa!