Hertta päätti sitten järjestää eilen alkavan viikonlopun kunniaksi ylimääräisen jännitysnäytelmän hotkaisemalla suuhunsa tien vierustalta bongaamansa lenkkimakkarapötkön. Hertta ei koskaan ole mitään pöheiköistä syönyt, mutta koska Helmi bongasi sen ensin ja ehdin Helmiä estää sitä ottamasta, Hertta näki tilaisuutensa tulleen. Ja vaikka pala oli valtava, ehkä 2/3 lenkin puolikkaasta, sain siitä vain päästä otteen ja loput Hertta nielemällä nieli kielloista huolimatta. Hertan mielestä tärkeintä tässä ehkä oli, että hän ehti apajalle ennen Helmiä ja Helmi jäi kokonaan ilman...
No, koska kyseessä oli niinkin iso pala, mielikuvat makkaraan piilotetuista partateristä ja vähintäänkin rotanmyrkystä alkoi vilistä ajatuksissa. Taru soitti pikaisesti Espoon eläinsairaalaan, josta sai vinkin suolapallon pakkosyötöstä. Minä tein matkaa kotiin pikkupaniikissa. Kotona Hertta kylppäriin ja suolat kiduksiin ja odottelemaan oksennusrefleksiä. Alkuun ei näyttänyt mitään tapahtuvan, mutta onneksi se kuitenkin tepsi! Kolme kertaa Hertta tyhjensi mahaansa ja makkara tuli kokonaisuudessaan ulos, kuoret tosin oli vastahapot jo ehtineet poltella siitä pois. Suolatemppua sai kokeilla vain kerran ja jos ei olisi tepsinyt, olisi pitänyt kurvata lääkäriin oksennuttamaan.
Tutkin makkaran sisällön kokonaan, mutta näytti olevan ihan käsittelemätön eli säikähdyksellä selvittiin tällä kertaa. Mutta kovasti edelleen pohdituttaa miksi ihmeessä joku heittelee kadun varteen puolikkaita lenkkimakkaroita...?
Nyt lähdetään Upinniemeen vapun viettoon ja siellä makkaramaakarit saavat maistella vähän nakkeja ihan luvan kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti