Takapakkia keväälle

Lauantaina sormet syyhysi vesakon karsintaan tontin toisella laidalla. Kevään töitä siitäkin huolimatta, että iltapäiväksi oli luvattu lumimyräkkää.

Lunta oli puoleen reiteen ja ylikin, joten kovin alhaalta ei puita saatu poikki. Kun lumet lähtee, saa vielä käydä poikkasemassa tyngät lyhyemmiksi. 

Sunnuntaina saikin sitten paiskoa lumitöitä taas ihan urakalla. Ensin piti kaivaa lumilinko varastosta, jonka oven eteen oli viikolla pudonnut valtava kasa lunta katolta. Vähän niinkuin alkulämmittelyksi...

Hertta alkaa pikkuhiljaa päästä eroon valeraskaudesta. Tilannetta helpotti kun piilotettiin kaikki vähänkin hoivaviettiä laukaisevat lelut. Martta olikin sitten hoivavietteinensä harvinaisen luova: vinku- ja pehmolelujen puutteessa Martta on hoivannut palloja ja viimeisimpänä pentuna Martalla oli loppuviikosta kuivattu jäniksen korva. Paino sanalla oli, sillä Hertta pisteli sen perjantaina poskeensa, kun Martta erehtyi poistumaan hetkeksi pediltään. Toivottavasti Martta ei tramatisoinut iäksi. ;o)

Ensimmäiset puoli vuotta kiinteistön omistajana

Päätin tehdä pienen yhteenvedon tyyliin "tapahtunut tähän mennessä" liittyen talokauppoihin, muuttoon ja kesän/syksyn tuunauksiin talossa ja pihapiirissä.

Heinäkuussa kun kaupat oli tehty, ihan ensimmäiseksi paikalle kutsuttiin aitamiehet rakentamaan pihamaalle riittävän korkea aita, että pihalla voisi itsekin rentoutua ilman, että puolella silmällä pitäisi koko ajan seurata neljän vipeltäjän menoa. Päädyttiin siihen, että julkusivun puolelle tulee kunnon puuaita kulkuportteineen verkkoaidan sijaan. Ja näin jälkikäteen voi sanoa, että aitaan kannatti investoida - se on ihan loistava jopa hankikannolla!   

 

Kun piha oli saatu "puudelin pitäväksi", oli aika muuttaa sisään. Koska tavaraa riitti, olimme palkanneet muuttomiehet tekemään muuton. Itse keskityimme siihen, että ohjasimme sisääntulevat tavarat mahdollisimman lähelle lopullista sijoituspaikkaa. Muuttoa ennen, sen aikana ja tavaraa purkaessa taisimme molemmat siskon kanssa todeta, että ikinä emme enää muuta. Tämä on sitten meidän loppusijoituspaikka, ellei jompikumpi syö sanaansa!

Sisko palasi muuton jälkeen töihin ja minä jatkoin lomaani. Lomapäivien ohjelma oli kovin yksitoikkoinen - katto- ja jalkalistojen irroittaminen sekä tapettien repiminen kolmesta yläkerran huoneesta. Voin kertoa, että vaikkakin kyseinen puuha nollaa tehokkaasti ajatukset, en ihan äkkiä lähde hommaa uudelleen tekemään.  :o)

 

Uusien tapettien laitto jätettiin tapettimiehille ja huone kerrallaan saatiin vielä loputkin huonekalut paikoilleen ja muuttolaatikot purettua. "Siisteistä sisätöistä" oli aika siirtyä pihamaan puolelle, jonne sisko tilata päräytti kuormallisen multaa ja vielä keon kuoritettakin. Eli paikalle suunnitellun agilitykentän käyttöönotto saikin siirtyä suosiolla keväälle 2013. 

Tämän multa- ja kuorikekasan kanssa askarreltiinkin sitten koko loppukesä ja syksy.

 Jos olisikin vain ollut kyse mullan kärräämisestä paikkaan A. Mutta ei. Kukkapenkkiin A piti ensin kaivaa riittävä syvyys, kipata lapioitu maa-aines agilitykentän kaltevuutta tasaamaan ja vasta sitten hakea uutta multaa. Ja sama kuvio toistettiin myös kukkapenkin B, C, D, F... jne kohdalla. Siskon kunniaksi on kyllä todettava, että mulla oli vain sivurooli tässä urakassa - se ken mullat tilaa, ne myös hoitaa pois. Mutta kyllä sitä useita kymmeniä, ellei satoja kottikärryllisiä tuli itsekin kärrättyä ympäri tonttia.



Kuvassa taustalla näkyvän kartanokeinun  alkuperäinen sijainti oli tuossa kukkapenkkikuopan kohdalla. Irroitettiin siirtämistä varten keinuosa kokonaan irti, mutta voin kertoa, että runko kattoineen on aika julmetun painava kahteen naiseen siirrettäväksi. Mutta hiljaa hyvä tulee ja sentti kerrallaan saimme sen ujutettua uudelle paikalleen.

Myös kaamea multakasa saatiin kokonaan kärrättyä uusiin penkkeihin, ainoastaan kuoriketta jäi pieni, mitätön kasa kevääksi.

 

Viime töiksi ennen lumentuloa penkkeihin istutettiin satoja erilaisia sipulikasveja, joiden kukkaloistoa jännityksellä odotamme. Menossa on pieni vedonlyönti, josko ne edes jaksavat ponnistaa kaiken sen mullan päälle ladotun kuorikkeen alta. Sisko on vakuuttunut ettei sipuleita ole istutettu liian syvään ja minä, joka en siis todellakaan ole viherpeukalo, silti  epäilen väitettä. Toivon toki olevani väärässä, jotta saan ihania kuvia kevään kukista!

Talvi on ollut ihanan luminen, lumitöitä on saanut paiskia ja on tässä ollut myös mukavasti aikaa viimeistellä talon sisustusta, lueskella kirjoja ja muutenkin sisäillä. Kovasti sitä vaan on nyt alkanut taas odottaa kevättä ja että pääsisi taas tuonne ulos puuhastelemaan. Ei niinkään puutarhajuttuja mun osaltani, mutta agilitykentän pintaa pitäisi tasoittaa ja mahdollisesti tilata siihen kuorma kivituhkaa tms. Terassi odottaa öljyämistä ja autotallin sisäpinnat sekä takapihan parveke maalaamista. Olisi myös tarkoitus perustaa kasvimaa ja rakentaa katos polttopuille. Autotallin takana on koivun pöllejä poikineen ja nekin pitäisi pistää klapeiksi. Ja ja ja ja ja ja. Vapaa-ajan kanssa ei ainakaan tule ongelmia, aika ei käy täällä pitkäksi!

Mutta josko sitä kuitenkin tsemppaisi ja muistaisi päivitellä myös tänne kuulumisia, ilman että täytyy taas tehdä koko vuoden yhteenveto tammikuussa...

Vuosi 2012 pikakelauksella :o)

Vuosi 2012 tuli ja meni yhdessä hujauksessa! Vuosi piti sisällään monta muutosta ja lähinnä ne liittyvät asuinpaikan muutoksiin. Ehkäpä juuri siksi tämän blogin päivityskin jäi jalkoihin. Nyt on jo hyvin kotiuiduttu tähän ihanaan villojen valloittamaan villaan maaseudun rauhassa ja on aika luoda katsaus viime vuoteen. Alkuvuodesta ohjelmassa oli paljon lumileikkejä niin Upinniemessä kuin lumilomalla Tampereellakin!

Maaliskuussa Hertta kävi Latviassa Miisun ja Sinin kanssa missimatkalla. Tuomisinaan Hertalla oli upeasti näyttelyn voitto ja sen myötä Latvian muotovalion & Latvian voittaja 2012 tittelit! Kansainvälisen muotovalion tittelin vahvistusta vielä odotellaan.

Kesäkuun 26. päivänä, Hertan syntymäpäivänä, saimme Hertan kanssa viimeisen ykkösluokan LUVAn Ojangon agilitykisoissa ja nousimme vihdoin kakkosiin!

Heinäkuussa, juuri ennen talokauppoja, ehdimme rentoutua viikon mökkilomalla Forssassa. Vuokramökkimme sijaitsi peltojen keskellä, suon laidassa, joten puudeleilla oli mukavat oltavat juoksennella pihapiirissä.

Helmi kävi missikisoissa heinäkuussa Karjaalla ja elokuussa Tuomarinkartanossa. Molemmista näyttelyistä tuloksena oli rotunsa paras! Ja Tuomarinkartanon näyttelystä kehästä astelikin tuore Suomen muotovalio!

Uusi talomme Inkoossa on suuresti puudelien mieleen. Aitasimme ison osan tontista, joten nyt on tilaa juoksennella ja koirat voivat vapaasti osallistua myös puutarhatöihin. Näky vaan ei aina ole kovin kaunista... :o)

Onneksi tuli luntakin! Luminen koira on omistajalleen miellyttävämpi kuin mutainen. :o)

Uudesta vuodesta tulee myös tapahtumarikas, sillä Helmistä tulee toivottavasti emo kesän korvilla. Jännää on myös nähdä miten Martta ja Helmi kehittyvät agilityssä, nyt kun syksystä alkaen on molemmat vihdoin päässeet mukaan viikoittaisiin treeniryhmiinkin! Ja pihatreenit jatkuu kotosalla! Toiveissa on myös nopeita nollia Hertan kanssa kakkosten radoilta!

Synttärisankari!

Helmi juhlistaa tänään 2-vuotis syntymäpäiväänsä! Helmi piti äidin luona pienet kekkerit, johon oli emon lisäksi kutsuttu myös Taru ja kääpiöt sekä naapurin Emmi.

Syntymäpäiväsankari

Sankari ja ylpeä emo

Koirakerhon kokoontuminen

Tänään oli ohjelmassa Los Hupelos kerhon tapaaminen. Tapaamiseen osallistui

Pallisti Hertta

Prinsessa Hulda

Rapatessa roiskuu Helmi

ja viimeisenä, muttei suinkaan vähäisempänä - Jyrsijä Marsu alias Martta

Tapaaminen sujui perinteisen kaavojen mukaan pääasiassa kisailujen merkeissä. Pikkulikat harjoittelivat etenkin taistelulajeja.

Kun meno yltyi turhan vauhdikkaaksi sekä Hertta että Hulda jättäytyivät leikistä pois. Ettei vaan kävisi vahinkoja, Hulda tuumaa.

Ja menon tyssätessä Helmiä alkoi kovasti haukututtaa

Mutta kaiken kaikkiaan koko poppoolle jäi päivästä hyvä mieli!

Martan mielestä päivä oli huisin hauska!

Puudelit kesälaitumella

Puudelit pääsivät kesäparatiisiin, kun päätettiin loppukeväästä vuokrata kesäksi Virroilta mökki yhdeksi viikoksi. Nyt ollaan oltu täällä kuudetta päivää eivätkä koirat vieläkään ole saaneet tarpeekseen tästä ihanasta pihasta! Mökin nettikuvauksessa oli mainittu, että lähin naapuri 150 metrin päässä, mutta että ollaan vähintään puolen kilometrin päässä lähimmältä asvaltoidulta tieltä, päättyvän tien päässä, kaurapeltojen ympäröimänä ja mökin ympärillä laaja nurmikenttä! Suorastaan puudelitaivas!

Sitten kun tähän lisätään vielä omistajan näkökulma ja faktat, että tässä on noin 20 km:n sisällä sekä Ähtärin Findogsin (käyty jo kahdesti) että VipStoren myymälä (käymättä, mutta ehkä huomenna?), ei voi valittaa omistajakaan. Tai ehkä omistajan lomapakko valittaa, mutta sitä ei kuunnella.

Koirat ovat vetäneet rallia tässä jo liki viikon ja ruokaa uppoaa masuihin sellaista tahtia, että Hertan dieettinappuloiden riittävyyttä ehdittiin jo epäillä. Kotona omalla pihalla on toki ollut kiva kirmailla sielläkin, mutta käytännössähän se on ollut siellä kiihdytystä – jarrutusta – kääntymistä ja kaikki taas uudestaan. Täällä on ollut lääniä posottaa niin kovaa kun kintuista pääsee! Ja kyllähän sitä vauhtia on riittänyt! Vammoilta on tähän mennessä säästytty, eilen tosin joku posautti grillikatosta päin niin että kolahti. Epäilen, että Helmi, sillä raukka joutuu useimmiten painella rallia sokkona kun Martta on päättänyt että kesän look on ”tukka silmillä”-style. Siinä ei Tiinan laittamat ponkut tai pinnit paljoa hyödytä, kun Martta välittömästi laittaa kampauksen uuteen uskoon…

Helmi poikkeaa laumasta siinä, että sillä on suuri tarve haahuilla takapihan marjapensaiden väleissä, ilmeisesti jonkun jyrsijän reittejä haistellen. Takapihalla on liki viitisenkymmentä marjapensasta, joten yhden keskikokoisen villakoiran paikallistaminen siitä labyrintistä on melko haastavaa. Kun nenä vie typyä, se ei silloin näe eikä kuule mitään. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei Helmi kotona ole ollut yhtään hajujen perään. Olisiko niin, että kun ei ole visuaalisia ärsykkeitä (autot, ihmiset yms), hajut vievät mennessään…? Ei ole tyttö tullut emoonsa ei. Hertta kun ei omille tielleen lähde ikinä ja tulee aina kun kutsutaan.

(Tämä muuten oli sadas blogitekstini. Vaikka aktiivisuus ajoittain hakusessa, on sitä näköjään aika monesti tullut kirjoiteltua!)

Allergeenin metsästystä

Hertalla alkoi kevään mittaan oireilla tassun pohjat ja takapuoli punoittaa. Saatiin erinäisiä voiteita ja desinfiointishampoita eläinlääkäriltä, mutta ne eivät tuoneet oireisiin kuin hetkellistä helpotusta. Kesäkuun puolivälissä kävimme Espoon Eläinsairaalassa Maija Räihän pakeilla ja epäilys nyt on, että oireet aiheutuvat jostakin ruoka-aineesta. Jotta kyseinen ruoka-aine saadaan selville, Hertta on seuraavat pari kuukautta tiukalla eliminaatiodieetilla. Ruokavalio koostuu Virbacin nappulasta, joka on tähän dieettiin tarkoitettu sekä yhdestä proteiini- ja yhdestä hiilihydraattilähteestä. Näiden pitää olla jotain sellaista, mitä Hertta ei ole aiemmin syönyt. Päädyin syöttämään Hertalle seuraavat pari kuukautta hirveä ja perunaa. Kaikeksi onneksi Hertta on ottanut hirven syönnin ilolla vastaan, toivottavasti kyllästyminen ei tule liian nopeasti vastaan. Helmi saa jatkaa normiruokavaliollaan, täytyy vain vahtia kaikki ruoka-ajat, ettei Hertta pääse viimeistelemään Helmin ruokakuppia. Parin kuukauden päästä voidaan sitten lisätä vähitellen vanhoja ruoka-aineita yksi kerrallaan takaisin Hertan ruokavalioon ja tarkkailla, mistä oireet taas palautuvat.