sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ensimmäiset puoli vuotta kiinteistön omistajana

Päätin tehdä pienen yhteenvedon tyyliin "tapahtunut tähän mennessä" liittyen talokauppoihin, muuttoon ja kesän/syksyn tuunauksiin talossa ja pihapiirissä.



Heinäkuussa kun kaupat oli tehty, ihan ensimmäiseksi paikalle kutsuttiin aitamiehet rakentamaan pihamaalle riittävän korkea aita, että pihalla voisi itsekin rentoutua ilman, että puolella silmällä pitäisi koko ajan seurata neljän vipeltäjän menoa. Päädyttiin siihen, että julkusivun puolelle tulee kunnon puuaita kulkuportteineen verkkoaidan sijaan. Ja näin jälkikäteen voi sanoa, että aitaan kannatti investoida - se on ihan loistava jopa hankikannolla!   




 

Kun piha oli saatu "puudelin pitäväksi", oli aika muuttaa sisään. Koska tavaraa riitti, olimme palkanneet muuttomiehet tekemään muuton. Itse keskityimme siihen, että ohjasimme sisääntulevat tavarat mahdollisimman lähelle lopullista sijoituspaikkaa. Muuttoa ennen, sen aikana ja tavaraa purkaessa taisimme molemmat siskon kanssa todeta, että ikinä emme enää muuta. Tämä on sitten meidän loppusijoituspaikka, ellei jompikumpi syö sanaansa!





















Sisko palasi muuton jälkeen töihin ja minä jatkoin lomaani. Lomapäivien ohjelma oli kovin yksitoikkoinen - katto- ja jalkalistojen irroittaminen sekä tapettien repiminen kolmesta yläkerran huoneesta. Voin kertoa, että vaikkakin kyseinen puuha nollaa tehokkaasti ajatukset, en ihan äkkiä lähde hommaa uudelleen tekemään.  :o)

 

Uusien tapettien laitto jätettiin tapettimiehille ja huone kerrallaan saatiin vielä loputkin huonekalut paikoilleen ja muuttolaatikot purettua. "Siisteistä sisätöistä" oli aika siirtyä pihamaan puolelle, jonne sisko tilata päräytti kuormallisen multaa ja vielä keon kuoritettakin. Eli paikalle suunnitellun agilitykentän käyttöönotto saikin siirtyä suosiolla keväälle 2013

Tämän multa- ja kuorikekasan kanssa askarreltiinkin sitten koko loppukesä ja syksy.


 Jos olisikin vain ollut kyse mullan kärräämisestä paikkaan A. Mutta ei. Kukkapenkkiin A piti ensin kaivaa riittävä syvyys, kipata lapioitu maa-aines agilitykentän kaltevuutta tasaamaan ja vasta sitten hakea uutta multaa. Ja sama kuvio toistettiin myös kukkapenkin B, C, D, F... jne kohdalla. Siskon kunniaksi on kyllä todettava, että mulla oli vain sivurooli tässä urakassa - se ken mullat tilaa, ne myös hoitaa pois. Mutta kyllä sitä useita kymmen, ellei satoja kottikärryllisiä tuli itsekin kärrättyä ympäri tonttia.



Kuvassa taustalla näkyvän kartanokeinun  alkuperäinen sijainti oli tuossa kukkapenkkikuopan kohdalla. Irroitettiin siirtämistä varten keinuosa kokonaan irti, mutta voin kertoa, että runko kattoineen on aika julmetun painava kahteen naiseen siirrettäväksi. Mutta hiljaa hyvä tulee ja sentti kerrallaan saimme sen ujutettua uudelle paikalleen.

Myös kaamea multakasa saatiin kokonaan kärrättyä uusiin penkkeihin, ainoastaan kuoriketta jäi pieni, mitätön kasa kevääksi.




 











Viime töiksi ennen lumentuloa penkkeihin istutettiin satoja erilaisia sipulikasveja, joiden kukkaloistoa jännityksellä odotamme. Menossa on pieni vedonlyönti, josko ne edes jaksavat ponnistaa kaiken sen mullan päälle ladotun kuorikkeen alta. Sisko on vakuuttunut ettei sipuleita ole istutettu liian syvään ja minä, joka en siis todellakaan ole viherpeukalo, silti  epäilen väitettä. Toivon toki olevani väärässä, jotta saan ihania kuvia kevään kukista!

Talvi on ollut ihanan luminen, lumitöitä on saanut paiskia ja on tässä ollut myös mukavasti aikaa viimeistellä talon sisustusta, lueskella kirjoja ja muutenkin sisäillä. Kovasti sitä vaan on nyt alkanut taas odottaa kevättä ja että pääsisi taas tuonne ulos puuhastelemaan. Ei niinkään puutarhajuttuja mun osaltani, mutta agilitykentän pintaa pitäisi tasoittaa ja mahdollisesti tilata siihen kuorma kivituhkaa tms. Terassi odottaa öljyämistä ja autotallin sipinnat sekä takapihan parveke maalaamista. Olisi myös tarkoitus perustaa kasvimaa ja rakentaa katos polttopuille. Autotallin takana on koivun pöllejä poikineen ja nekin pitäisi pistää klapeiksi. Ja ja ja ja ja ja. Vapaa-ajan kanssa ei ainakaan tule ongelmia, aika ei käy täällä pitkäksi!

Mutta josko sitä kuitenkin tsemppaisi ja muistaisi päivitellä myös tänne kuulumisia, ilman että täytyy taas tehdä koko vuoden yhteenveto tammikuussa...

3 kommenttia:

  1. Saanen kunnian esittää ensimmäisen kommentin :) Tosi kivoja kesäisiä kuvia teidän tontilta! Näyttää erittäin rauhalliselta ja viihtyisältä seudulta. Terkkuja kaikille ja aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
  2. Rauhallinen paikka tämä onkin, viihdytään tosi hyvin! Mä käyn tässä keväällä moikkaamassa teitä, sovitaan vaan ajankohta! :)

    VastaaPoista
  3. Joo tuu ihmeessä, olis tosi kiva nähdä!

    VastaaPoista