perjantai 14. elokuuta 2009

Agilityä myrkkypilven varjossa

Maanantaiset agitreenit sujuivat epätavallisissa olosuhteissa. Juuri kun oltiin saatu rata rakennettua, yhden ryhmäläisen isä (?) tuli häntä hakemaan ja kertoi, että Lohjalla palaa muoviputkia ja tuulet levittävät myrkyllistä savupilveä. Ihmisiä on kehoitettu pysymään sisätiloissa.

No, meillä paistoi kentällä aurinko ja taivas oli sininen. Ja päätin, ettei lähdetä "tyhjin käsin" kun tänne saakka oli ajettu. Osa porukasta lähti ja treenit jatkuivat niin että tarkkailtiin tilannetta. Tehtiin oikein kiemuraa rataa eli ohjauksia kanssa sai olla tarkkana. Kun Hertan vuoro tuli, saatiin tietää että aluella ulkonaliikkumiskielto ja kouluttaja alkoi viestittää seuraavalle ryhmälle treenien peruuntumisesta. Tehtiin kuitenkin Hertan kanssa rata muutamaan otteeseen ja kyllähän ne kuviot alkoikin sujua kun tehtiin toistoja muutamalla hankalalla osuudella. Kun lähdettiin kotimatkalle, sain kännykkääni tiedon että ulkonaliikkumiskielto oli juuri peruttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti